Elämä keskiajan Espoossa tunnetuksi - uusi julkaisu avaa Uudenmaan rannikon keskiaikaista asutusta

25.5.2016 klo 10.23

Kuningas Kustaa Vaasan päätös perustaa Espoon kuninkaankartano vuonna 1556 johti lähistöllä olleen 1200-luvulta saakka asutun Mankbyn kylän hylkäämiseen ja kylätontin lopulliseen autioitumiseen. Nopeasti autioitunut ja sittemmin modernilta maankäytöltä säästynyt kylätonttialue on osoittautunut poikkeuksellisen hyvin säilyneeksi kokonaisuudeksi, jonka tutkimukset ovat monelta osin päivittäneet käsitystä keskiajan talonpoikaiselämästä.

Helsingin yliopiston ja Espoon kaupunginmuseon tutkijat suorittivat vuosina 2007-2013 arkeologisia tutkimuksia Mankbyn kylätontilla. Teoksessa Mankby - A Deserted Village on the Coast of Southern Finland esitellään ensimmäistä kertaa seitsemän vuoden tutkimustulokset yksissä kansissa. Julkaisun kahdessatoista englanninkielisessä artikkelissa käsitellään kaivaustutkimusten kohteena olleita rakenteita, kylätontin rikasta löytöaineistoa ja luonnontieteellisten analyysien tuloksia, mutta myös laajemmin Espoon alueen asutuksen muotoutumista esihistorialliselta ajalta keskiajalle.

Uusi julkaisu tuo erityisesti lisätietoa rautakauden ja keskiajan taitteen tilanteesta Espoossa. Aiemmin ajateltiin, että keskiajan alussa alueelle muuttanut ruotsinkielinen väestö tuli tyhjään ”uuteen maahan”, mutta uusimman tutkimuksen valossa tätä kuvaa on päivitettävä. ”Metallinetsinharrastuksen yleistymisen myötä on harrastajien kautta tullut esiin paljon uusia esinelöytöjä, erityisesti naisten pukuun liittyviä koruja, jotka viittaavat siihen, että alueella on ollut asutusta jo ennen ruotsalaisten saapumista” kertoo FT Anna Wessman, yksi teoksen kirjoittajista.

Mankby rikkaine löytöaineistoineen heijastelee aikansa historiallisia ilmiöitä: keskiajan ruotsalaista muuttoliikettä Suomen rannikolle, Hansakaupan vaikutusta Itämeren ympäristön materiaaliseen kulttuuriin sekä varhaismodernin yhteiskunnan syntyvaiheita. Mankbyn tutkimustulokset tarjoavat paitsi mikrohistoriallisia pilkahduksia talonpoikaiskylän elämään, myös näkökulmia laajempaan historialliseen kuvaan keskiajasta. Mankbyn tutkimustulokset ovat kiinnostavia kansainvälisessä mittakaavassa ja julkaisun kautta suomalainen tutkimus pääsee osallistumaan myös keskusteluun Suomen ulkopuolella.

Mankby – A Deserted Medieval Village on the Coast of Southern Finland
Toim. Janne Harjula, Maija Helamaa, Janne Haarala & Visa Immonen. Suomen keskiajan arkeologian seura. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XXII. Turku 2016. 192 sivua. ISBN 978-952-67329-7-8. ISSN 1236-5882.
Hinta: 30€
Myynnissä mm.: Talomuseo Glimsin museopuoti, Emma Shop Näyttelykeskus WeeGeellä.

Lisätietoja:

Dosentti Georg Haggrén, Helsingin yliopisto
0407715640 / georg.haggren@helsinki.fi

Arkeologi Ulrika Rosendahl, Helsingin yliopisto
0505934031 / ulrika.rosendahl@helsinki.fi